Vappupuheeni 1.5.2018

Vapunpäivänä 1.5.2018 pidin ensimmäisen vappupuheeni vasemmiston ja ammattiyhdistysliikkeen edustajana tupla-agentin roolissa. Vanhan suurtorin hyisen kalsea kevätkeli ei onnistunut lannistamaan aatteen paloa ja tapahtuma oli erittäinkin onnistunut. Lue puheeni alta.

”Hyvät ystävät,

Tänään on muisteltu laajalti 100 vuoden takaista Suomen veljessotaa, mutta Suomen työväenliikettä muistellessa täytyy mennä ajassa vieläkin enemmän taaksepäin. Turun Työväen yhdistys perustettiin jo vuonna 1887. Työväen puolue perustettiin 1899 Turussa vain muutaman sadan metrin päässä täältä, tois pual jokke Ursininkadun ja Eerikinkadun kulmassa Työväentalolla.

Näihin työväen toimiin johtivat silloin Suomessa vallinnut luokkayhteiskunta. Me kaikki tunnemme syyt Suomen sisällissodan taustalla: nälkä, köyhyys ja porvarin empatiakyvyttömyys kansaa kohtaan. Oli herra ja oli rahvas.

Pisin 1900-lukua työväenliike vahvistui, kansalaisyhteiskunta kehittyi ja suomalaisten elinolot nousivat kohisten sotien jälkeen. Meistä tuli vähitellen pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta. Mallimaa muulle maailmalle. Suomalainen koulutus, terveydenhuolto ja tasa-arvo ovat asioita, joista moni voi vain unelmoida kadehtien.

Tänään on 1.5.2018. Pysähdytään hetkeksi yhdessä katsomaan ympärillemme nyt. Miltä meidän Suomemme näyttää juuri tänään?

Meillä on maassamme oikeistolainen hallitus, joka ensi töikseen pakkolaeilla uhaten pidensi työpäivää ja leikkasi työläisten lomarahoja ”kilpailukykysopimuksella”. Meillä on hallitus, joka lupasi olla leikkaamatta koulutuksesta ja ensi töikseen leikkasi koulutuksesta.

Sama hallitus on kurittanut epäoikeudenmukaisesti työttömiä ”aktiivimallilla” ja tämä sama hallitus on nyt suunnittelemassa irtisanomissuojan heikentämistä, jotta yritykset voivat tarpeidensa mukaan riepotella työntekijöitä.

Sokerina pohjalla, tämä sama sikarikerho on nyt vaikeuttamassa nuorten pääsyä työmarkkinoille ja luomassa kokonaista pätkätyöläissukupolvea.

Ammattiyhdistysliikkeen puolesta kysyn:
Mihin nämä kaikki toimet johtavat, jolleivät takaisin luokkayhteiskuntaan? Jokaisen leikkauksen ja heikennyksen taustalla on päämäärätietoinen pyrkimys kansalaisten tuloerojen kasvattamiseen. Halutaanko todellakin takaisin herra ja rahvas?

… ja vastaan:
Ei käy. Tähän me emme suostu. Yli satavuotisen työväenliikkeen yhteisen historian päällä täällä tänään seistessämme, me sanomme yhdessä: ei.

Vain yhdessä me voimme vaikuttaa ja pitää tasa-arvon kunniassa. Me emme turhaan tätä kamppailua ole käyneet ja periksi emme anna nytkään.

Turun työväki, hauskaa vappua 2018!

Kiitos!”

 

Screenshot_2018-09-29 sasu haapanen sanoo Instagramissa “Ja vielä oikein pysäytyskuvaa päivän vappupuheesta, joka on nyt l[...]Vappu

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s